Valo -ja videokuvausta tarinaasi varten.

Olemme aviopari joka innostuu uusista kuvausideoista, arvostaa uuden opettelua, hyvää huumoria, matkustelua ja jonka sydän sykkii luovuudelle.  

O L A V I

 

Valokuvauksesta kaikki lähti liikkeelle. Uuteen kaupunkiin muutettuamme innostuin kuvaamaan katuja ja ihmisiä. Koitin saada talteen jotain erityistä. Ennen kuin huomasinkaan oli kuvaus valloittanut ajatukset ja kaiken tekemisen piti liittyä jotenkin siihen.

Tarve saada ikuistettua jotain erityistä löysi pian reittinsä hääkuvaamiseen ja ihmisten tärkeiden hetkien tallentamiseen. Pian mukaan tulivat myös videot ja niiden tekninen maailma innosti laajentamaan tarinankerrontaa myös yritysten hyväksi.

E L I N A

Matkani kameran taakse alkoi työpaikasta, jossa kuvasin materiaalia sosiaaliseen mediaan. Materiaalia kuvatessani huomasin pian kuvailevani tuotekuvia myös kotona. Rakastan luoda näyttäviä somistuksia kuvattavien tuotteiden ympärille.

Pian innostuin kuvaamaan ystävieni potretteja ja palaset loksahtivat kohdalleen: ihmiset ja erilaiset tarinat, niitä haluan ikuistaa. Pidän luovista töistä, jossa kuvan katsoja saa itse tulkita kuvaa. Erityisesti saan iloa perheiden ja parien kuvaamisesta. Jokaisessa on kauneutta, haluan tuoda sen ainutlaatuisuuden kuvillani esille.